Väritehtaan tarina
VÄRITEHTAAN TARINA
Väritehtaan alueen historia
Tikkurilankosken eteläpuolella sijaitseva Väritehtaan alue on saanut nykyisen muotonsa vuosisatojen saatossa. Alue on ainutlaatuinen yhdistelmä kylämiljöötä ja teollisuushistoriaa näyttävän koskimaiseman ja Tikkurilan modernin keskustan kupeessa.
(Kuvat Tikkurilan arkistosta, jollei toisin mainita.)
1300–1860
Kuninkaalan maalaiskylät
Keravanjoen Tikkurilankosken eteläpuolella sijaitseva Väritehtaan alue nykyisellä Vantaalla on saanut muotonsa vuosisatojen saatossa. Alue on ainutlaatuinen yhdistelmä kylämiljöötä ja teollisuushistoriaa näyttävän koskimaiseman ja Tikkurilan modernin keskustan kupeessa.
Nykyinen tehdasalue rajautuu Fastbölen eli Kuninkaalan pittoreskiin kylämaisemaan, jonka juuret on nimistön perusteella jäljitetty jopa 1300-luvulle. Kylän viljelyalueet ulottuivat Väritehtaan nykyiselle alueelle, Keravanjoen etelä- ja länsipuolen rannoille joen tehdessä mutkan kylän maiden kohdalla.
Kylän neljä kantatilaa – Konungs, Orädders, Gjutars ja Markusas – ovat peräisin 1600-luvulta. Påkaksen tila sijaitsi hieman muista erillään kylän länsipäässä. Suurin osa nykyisistä rakennuksista on 1800-luvulta, mutta muutamia on säilynyt jopa 1700-luvulta. Tilojen läpi johtava, nykyisin Vanhaksi Kuninkaalantieksi nimetty kyläraitti, on todennäköisesti ollut jo keskiajalla samalla paikalla.
Kuninkaalalle nimensä antaneella Konungsilla on varsin värikäs historia. Vuonna 1846 Uudenmaan läänin ensimmäinen maaherra, kreivi Gustaf Magnus Armfelt hankki kartanon itselleen kesäpaikaksi. Omistajanvaihdosten jälkeen siellä pidettiin vuosina 1890-1910 vuokralaisia, joista yksi – lakitieteen opiskelija Juho Kusti Paasikivi – asui yhdessä yläkerran huoneessa. Junallahan pääsi kätevästi kulkemaan luennoilla ja riennoilla Helsingissä.
Rautatien varrelle, kuten Tikkurilaan, alkoi syntyä työläisasutusta, mutta Fastböle-Kuninkaala pysyi puhtaana maalaiskylänä 1920-luvulle. Noin 250 vuotta peltoja viljellyt Waselius-suku omisti lopulta koko kylän, mutta viimeisetkin asukkaat muuttivat pois Konungsista vuonna 1984 osana maakauppoihin ja aluevaihdoksiin liittyviä sopimuksia.
Konungsin päärakennus 1840-luvulta on toiminut Tikkurilan edustustilana vuodesta 1987. Kuva: Arja Schadewitz
1860-1920
Teollistuminen alkaa joen pohjoispuolelta
Fastböle-Kuninkaalan hiljaiselo päättyi, kun Suomen ensimmäinen rautatie Helsingistä Tikkurilan kautta Hämeenlinnaan valmistui vuonna 1862 ja Dynnasin kartanon omistaja, everstiluutnantti Anders Lorenz Munsterhjelm sai luvan perustaa öljynpuristamon Keravanjoen pohjoispuolelle omistamansa vesimyllyn yhteyteen. Viisi vuotta myöhemmin käynnistyi vernissakeittämö.
Dickursby Oljeslageri – Tikkurilan Öljynpuristamo siirtyi muutamien omistajanvaihdosten jälkeen kauppahuone Schildt & Hallbergille vuonna 1885, ja pian kosken partaalle nousi uusi tiilirakenteinen tehdas. Dynnasin kartanon viljamylly jatkoi toimintaansa.
Öljytehdas tuhoutui perinpohjaisesti tulipalossa huhtikuussa 1912. Tämän jälkeen koko tehdas uudistettiin täydellisesti ja nopeasti. Uudisrakennuksen toteuttamista helpotti lisämaa, jonka yhtiö oli hankkinut jokirannasta vain pari kuukautta ennen tulipaloa vanhan tehdastontin molemmin puolin. Myös tulipalosta kärsinyt viljamylly rakennettiin uudelleen. Se jauhoi viljaa aina vuoteen 1972 asti, mutta ei enää Munsterhjelmin omistuksessa.
Piirros: Jussi Kaakinen
Everstiluutnantti Anders Lorentz Munsterhjelm, Tikkurilan öljynpuristamon perustaja.
Tikkurilan öljy- ja vernissatehdas kauppahuone Schildt & Hallbergin tekemien laajennusten jälkeen. Kuva 1890-luvulta.
Näin paljon tynnyreitä tarvittiin kuukaudessa vernissatehtaan sesonkiaikaan. Kuva vuodelta 1935.
Jälleenmyyjille tarkoitettu mainoskyltti mahdollisesti 1930-luvulta. Kuva: Kimmo Arho.
1920-1950
Tukkukauppiaista tulee maalinvalmistajia
Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa pellavansiementen saanti Venäjältä loppui, eikä öljynpuristamo ollut lainkaan käynnissä vuonna 1918. Jo edellisenä vuonna Schildt & Hallberg olivat muodostaneet osakeyhtiön panostaakseen kaupankäynnin sijasta teolliseen toimintaan. Sodan aikana ja sen jälkeen vilkastunut rakennustoiminta rohkaisi sijoittamaan maalialaan. Sota oli myös opettanut, että oli tärkeää päästä riippumattomaksi tärkeimpien hyödykkeiden maahantuonnista.
Kun maali- ja lakkatehdas aloitti toimintansa vuonna 1919, se ei ollut Suomessa ainoa laatuaan, ja lisäksi markkinoita hallitsivat ulkomaiset valmisteet. Alkeellisista oloista huolimatta laboratorio kykeni kehittämään entistä laadukkaampia tuotteita. Suurin este Tikkurilan uusien tuotteiden menestykselle oli niiden tuntemattomuus.
Niinpä yhtiö aloitti voimakkaan valistustoiminnan, ja 1920-luvulla lehdissä alkoi näkyä Schildt & Hallbergin tuotemainoksia. Erilaisille messuille ja jopa ulkomaisiin näyttelyihin osallistuttiin ahkerasti. Jo vuonna 1925 saatiin Suomen Messuilta kunniapalkinto ja vuonna 1950 kunniapalkinto ”sen johdosta, että toiminimi neljännen kerran on saanut kultamitalin Suomen Messujen laatukilpailussa”. Antwerpenin (1929) ja Barcelonan (1930) maailmannäyttelyistä tuli kunniapalkinnot ja Brysselistä (1935) ja Pariisista (1937) kultamitalit.
Vuonna 1929 perustettiin asiakaslehti – yhtenä ensimmäisistä Suomessa. Samaan aikaan alettiin järjestää maalauskursseja ympäri maata yhteistyössä jälleenmyyjien, maalariliikkeiden ja ammattiopistojen kanssa. Vaikeinta oli voittaa kuluttajien luottamus kotimaisiin tuotteisiin. Yhtiön kaukokatseinen ja laaja-alainen toiminta tuotti tulosta, ja jo 1930-luvulta lähtien joka toinen Suomessa myyty maalilitra oli valmistettu Tikkurilassa. Menestys ei olisi voinut jatkua lamavuosina 1929–1939 ilman tehtaan omaa laboratoriota ja sen uutuustuotteita.
Mainospiirtäjä G. Lohsen näkemys Ab Schildt & Hallberg Oy:n tehdasalueesta 1920-luvun lopulta on hiukan kaunisteltu. Etualalla öljytehdas ja taaempana vuonna 1919 käynnistynyt maali- ja lakkatehdas.
Tarkkuutta vaativa maali- ja lakkapurkkien etiketöinti oli tyypillisesti naisten työtä 1930-luvulla.
Tikkurilan autonmaalauskurssi Turun Ammattiopistossa vuonna 1931.
Vuonna 1937 markkinoille tuotu ”iskunkestävä” Miranol oli Tikkurilan ensimmäinen alkydimaali. Vuonna 1977 MIranol-mainos voitti Cannes’ssa alan kilpailussa ”kultaisen leijonan”.
1950-1970
Mullistuksia maalimaailmassa
1950-luvun lopulle tultaessa Oy Schildt & Hallberg Ab:n tehdasalue Keravanjoen pohjoispuolella oli täyteen rakennettu. Joen eteläpuolelta oli hankittu lisää maata tehtaan tarpeisiin jo vuonna 1937 ja alettu sijoittaa sinne varastoja. Yhtiön ostettua 1950-luvulla lisää maata Tikkurilan ruotsinkielisen nuorisoseuran seuratalon Helsinggårdin tontin ympäriltä oli sen omistuksessa yhtä suuret alueet joen molemmilta puolin.
Vuodenvaihteessa 1955–56 Helsinggårdin taakse valmistui kaksi rivitaloa, joista toinen oli tarkoitettu insinööreille ja toinen tehtaan palokuntalaisille. Vuonna 1960 valmistui joen etelärannalle uusi konttorirakennus. Tuotantolaitokset, laboratorio ja tehdaspalvelu jäivät vielä ns. Ykköstehtaan alueelle.
Vuonna 1953 Tikkurila toi markkinoille Joker-maalin, ensimmäisen kotimaassa kehitetyn sisälateksin, jota on parannettu jatkuvasti vastaamaan kunkin ajan haasteita. Tuote oli telalla levitettävä ja pääsi nopeasti kuluttajien suosioon.
1920-1950-luvuilla erivärisiä maaleja saatiin aikaan sekoittamalla niitä keskenään tietyissä suhteissa. Vuonna 1958 taiteilija Yki Nummi kehitti yhtiön omien asiantuntijoiden kanssa Jokerista 144 sävyn kartaston, ja pian maalista oli tarjolla jo 190 sävyä. Nummi myös käynnisti vuonna 1958 Tikkurilan värityspalvelun, joka oli ilmeisesti ensimmäinen laatuaan koko Euroopassa ja toimii edelleen.
Suomessa jo 1960-luvun lopulla alkanut mittava aluerakentaminen lisäsi tuotteiden kysyntää niin, ettei yhtiön oma tuotantokyky enää riittänyt. Myös vienti alkoi kasvaa, ensin länteen ja sitten itään. Vuosina 1967 ja 1970 ostettiin kaksi kotimaista maalitehdasta, mutta sittenkään Tikkurilan kapasiteetti ei riittänyt.
Ainoastaan uudisrakennus voisi turvata yhtiön tulevaisuuden, ja nimenomaan sellainen tehdas, jossa tuotettaisiin vain rajallista määrää perusmaaleja, jotka saisivat lopullisen värinsä vasta maalikaupassa. Kyseessä oli ”sävytysteknologia”, alun perin amerikkalainen keksintö, jonka suomalaiset maalitehtaat omaksuivat 1960-luvulla – niistä viimeisenä hiukan vanhoillinen perheyritys AB Schildt & Hallberg Oy.
Vuonna 1970 markkinoille tuotiin lopulta Tikkurilan oma Monicolor-järjestelmä, jossa värit saatiin aikaan sekoittamalla sävytyspastoja tiettyihin perusmaaleihin. Aluksi sävytyspastoja valmistettiin Tikkurilassa lisenssillä, mutta jo vuodesta 1980 valmistettiin omaan tuotekehitykseen perustuvia pastoja sekä koti- että ulkomaisen kysynnän kasvaessa. Myöhemmin myös teollisuusmaaleja alettiin sävyttää asiakkaiden tarvitsemiin väreihin.
1950-luvulla Schildt & Hallbergin tehdasalue Keravanjoen pohjoispuolella alkoi olla täyteen rakennettu. Vernissatehdas on taustalla, maali- ja lakkatehdas kuvaajan selän takana ja muut toiminnot omissa rakennuksissaan.
Taiteilija Erik Bruun suunnitteli 1950-luvulla yhtiölle useita julisteita maalinmyyntiä edistämään. Kuva: Kimmo Arho.
Tikkurilan väriasiantuntijana toiminut taiteilija Yki Nummi käynnisti vuonna 1958 värityspalvelun, joka oli ilmeisesti ensimmäinen laatuaan koko Euroopassa.
Taiteilija Yki Nummen kehittämät värikortisto ja sävytyskartta vauhdittivat vuonna 1953 markkinoille tuodun vesiohenteisen Joker-maalin, Tikkurilan ensimmäisen sisälateksin, menestystä. Niiden avulla voitiin 12 Joker-vakioväristä valita ja sekoittaa ohjeen mukaan 144 värisävyä. Kuva: Pekka Vainonen.
Arkkitehti Woldermar Baeckmanin suunnitteleman uuden pääkonttorin valmistuminen Keravanjoen eteläpuolelle vuonna 1960 käynnisti noin 20 vuotta jatkuneen muuttoliikkeen vanhalta Ykköstehtaan tontilta.
1970-1980
Nykyaikaistuvan tehdastoiminnan siirto joen eteläpuolelle
1970-luku toi isoja muutoksia yhtiön toimintaan omistajavaihdoksen, maanhankintojen ja uusien rakennushankkeiden myötä. Perheyritys Ab Schildt & Hallberg Oy myi yhtiön osakkeet valtio-omisteiselle Rikkihappo Oy:lle eli nykyiselle Kemiralle vuonna 1972. Yrityksen nimeksi muutettiin kolme vuotta myöhemmin Tikkurilan Väritehtaat Oy, Dickursby Färgfabriker Ab.
Kun rahoituspohja ja suunnitelmat oli saatu kuntoon, uutta tehdasta alettiin rakentaa keväällä 1974 Konungsin entiselle peltoaukealle. Valmista tuli jo vuonna 1975 ja samassa paketissa uusi keskusvarasto. Monicolor-tehdas oli tuolloin maailman pisimmälle automatisoitu maalitehdas ja puolustaa paikkaansa vielä 2000-luvullakin jatkuvien uudistustöiden ansiosta.
Lähes täysin suljettu, ympäristöä ja raaka-aineita säästävä tuotantoprosessi oli jotain ennenkuulumatonta. Suunnittelussa olivatkin olleet tiiviisti mukana yhtiön omat insinöörit, mukaan lukien vuonna 1973 palkattu ympäristönsuojeluinsinööri – laatuaan toinen Suomessa. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi arkkitehti Osmo Solansuu, kuten muissakin Tikkurilan uusissa tehdasrakennuksissa.
Monicolor-sävytysjärjestelmän laajamittainen käyttöönotto mahdollisti sen, että uudessa tehtaassa pystyttiin keskittymään vain perusmaalien tuotantoon. Tehtaalle rakennettiin myös pastanvalmistusosasto sekä tehdasmittakaavainen sävytyslinja, jolla voitiin sävyttää isommat asiakastilaukset. Kuluttajat ja pienemmät yritysasiakkaat saivat perusmaaleihin toivomansa sävyt maalikaupassa.
Tehtaan esitteessä kerrottiin seuraavaa: ”Monicolor-tehtaassa yhdistyvät maalinvalmistuksen perinteet, tiedot ja taidot alan uusimpaan tekniikkaan. Tehdas on pääosin yhtiön omien suunnittelijoiden työtä. Uusi tehdas oli yhtiölle välttämätön investointi. Tarvittiin lisää kapasiteettia vastaamaan tuontituotteiden haasteisiin ja mahdollistamaan viennin kasvu. Tarvittiin tilat työ- ja ympäristösuojelullisesti nykyaikaiseen laadukkaaseen maalituotantoon. ”
Piirros: Jussi Kaakinen
Vuonna 1970 Tikkurila toi markkinoille oman Monicolor-sävytysjärjestelmänsä, jossa sekoittamalla sävytyspastoja perusmaaleihin saatiin maalikaupassa aikaan 360 sävyä. Pian oli tarjolla jo 600 sävyä.
Vuonna 1975 valmistunut Monicolor-tehdas (oikealla) oli yhtiön ensimmäinen tuotantolaitos Keravanjoen eteläpuolella. 1980-luvulla rakennettiin keskusvaraston jatkeeksi Temacolor-tehdas teollisuusmaaleille ja Novacolor-tehdas, johon siirrettiin loput Ykköstehtaan tuotannosta vuonna 1988.
Tietokoneohjattu Monicolor-tehdas oli valmistuessaan vuonna 1975 maailman modernein ja ympäristöystävällisin maalitehdas.
Monet tuotantovaiheet automatisoituivat uuden Monicolor-tehtaan myötä. Kuva 1970-luvulta.
1980-2020
Kaupungistumista ja kansainvälistymistä joen molemmin puolin
Helsingin pitäjän hallinnollinen keskus oli vuoteen 1946 saakka Malmilla. Kun Malmi muiden Helsingin pitäjän eteläisten taajamien mukana liitettiin Helsinkiin, seurasi vuosien kamppailu uuden keskustan paikasta. Elokuussa 1954 päätettiin rakentaa kunnan uusi virastotalo Tikkurilaan. Alueelle oli sodan jälkeen asettunut kymmeniä isoja ja pieniä teollisuusyrityksiä, ja Tikkurilasta oli tullut myös merkittävä kaupallinen keskus. Yhä useammat pellot muuttuivat omakoti- ja teollisuustonteiksi tai jäivät uusien teiden alle.
Vuonna 1972 Helsingin maalaiskunnasta tuli Vantaan kauppala ja vuonna 1974 Vantaan kaupunki, jolle entinen öljy- ja vernissatehdas myytiin tontteineen vuonna 1979. Tuotanto oli päättynyt jo lähes 20 vuotta aikaisemmin. Vanha tehdas muutettiin monitoimi- ja kulttuuritiloiksi.
Ykköstehdas myytiin tontteineen vuonna 1985 Perusyhtymä Oy:lle, ja rakennukset purettiin 1980-luvun lopulla, kun loputkin toiminnot oli saatu siirrettyä uudelle tehdasalueelle joen eteläpuolelle. Yli sata vuotta teollisuuskäytössä olleen alueen maaperä puhdistettiin ennen kuin paikalle rakennettiin toimisto- ja asuinrakennuksia. Entisestä tehdasalueesta muistuttavat vain kadunnimet Maalipolku, Väritehtaankatu ja Vernissakatu.
Itse Tikkurila alkoi muuttua moderniksi kaupunkikeskukseksi samoihin aikoihin. Kaupunginosa tiivistyi uusien hallintorakennusten ja korkeiden kerrostalojen myötä. Vuonna 2015 valmistui alueen uusi maamerkki, asemakeskus Dixi. Saman vuoden kesällä avattiin Helsinki-Vantaan lentokenttään yhdistyvä Kehärata, joka vahvisti Tikkurilan asemaa Suomen kolmanneksi vilkkaimpana rautatieasemana.
Tikkurila Oy:n sävytysliiketoiminta laajeni 1990-luvulla kaikkialle maailmaan osittain yhtiön oman kehitystyön ja osittain yrityskauppojen ansiosta. Maalien ja sävytyspastojen ohella se kattoi kaiken tarpeellisen sävytyskoneista värimittareihin ja värikarttojen valmistukseen. Vuonna 2000 sävytysliiketoiminta myytiin, sillä osa asiakkaista oli kilpailevia maalitehtaita. Näin Tikkurila palasi juurilleen eli valmistamaan maalituotteita.
Nyt alettiin kasvattaa maaliliiketoimintaa ostamalla ulkomaisia maalitehtaita, kuten kilpailija Alcro-Beckersin kauppa- ja rakennusmaalit Pohjoismaista ja Puolasta. Jo 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua ja muiden Itä-Euroopan myllerrysten myötä Tikkurila oli saanut jalansijaa tuolla alueella ja toiminnan painopiste siirtyi lännestä itään. Siellä maalimarkkinat eivät olleet niin ankarasti kilpailtuja kuin lännessä ja maalinkulutus oli alhaisella tasolla.
Maaliliiketoimintaa oli kasvatettu jo aikaisemmin ostamalla vuonna 1984 brittiläinen Donald Macpherson Group, joka toimi useissa maanosissa ja oli liikevaihdoltaan huomattavasti suurempi kuin Tikkurila. 2000-luvulle tultaessa MacPhersonista oli jäljellä enää rippeet Länsi-Euroopassa useiden yrityskauppojen jälkeen.
Vuonna 2010 Tikkurila muutti toiminimensä Tikkurila Oyj:ksi ja listautui pörssiin. Kemira jäi vähemmistöosakkaaksi yhtiöön ja myi vuonna 2011 loputkin Tikkurilan osakkeista.
Katse ympäristöön päin
Ympäristönsuojeluun ei kiinnitetty juurikaan huomiota tuotantolaitoksissa ennen toista maailmasotaa eikä heti sen jälkeenkään. Ykkösasioita olivat paloturvallisuus ja työsuojelu.
Tikkurila alkoi panostaa ympäristönsuojeluun 1970-luvulla, kuten Monicolor-tehtaan rakentaminen osoittaa. Ponnisteluja ovat 1990- ja 2000-luvuilla vauhdittaneet EU-direktiivien lisäksi erilaiset sertifiointijärjestelmät. Vuonna 1993 Tikkurila julkaisi ensimmäisen ympäristöohjelmansa, joka vuonna 2000 laajeni koko konsernin kattavaksi vastuuohjelmaksi. Vuodesta 2010 edistymisestä raportoitiin kansainvälisen GRI-ohjeistuksen mukaan.
Vuonna 2009 asiakaslehdessä todettiin näin: ”Tikkurilan tuotekehityksen kulmakivet ovat asiakkaiden vaihtelevien tarpeiden huomioon ottaminen sekä ympäristönäkökohdat ja tuotteiden turvallisuus. Missiomme on kehittää uusia innovatiivisia tuotteita sekä parantaa olemassa olevia tuotteita ja soveltaa niitä uusiin käyttökohteisiin. Samalla tuotteiden täytyy olla yhä tiukempien ympäristö- ja turvallisuusvaatimusten mukaisia.”
Vuonna 2020 käynnistyneen A Colourful Tomorrow -kestävän kehityksen ohjelman avulla Tikkurila kehitti vastuullisuustoimiaan suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Ohjelmassa on määritelty vastuullisuustyön lupaukset ja tavoitteet kolmelle keskeiselle osa-alueelle: vastuullinen hankinta, ympäristötehokas tuotanto ja kestävät tuotteet.
Piirros: Jussi Kaakinen
Vuonna 1984 valmistui 1. vaihe uudesta tutkimuskeskuksesta, jonka suunnittelukilpailun oli voittanut arkkitehti SAFA Kaarina Löfström. Kuvassa vuonna 1988 valmistunut 2. vaihe.
Vuonna 1994 Tikkurilan Vantaan toimipaikasta tuli maailman ensimmäinen ympäristösertifioitu maalitehdas. Kaksi vuotta aikaisemmin rakennettu katalyyttinen käsittelylaitos puhdisti liuotehöyryt niin, että tehtaan piipusta poistui lähinnä vesihöyryä.
Vuonna 1997 Eko-Joker -maalille myönnettiin ensimmäisenä tuotteena Suomessa EU:n ympäristömerkki. Vuonna 2011 Joker sai Pohjoismaisen Joutsenmerkin. Nykyään sillä on myös vähäpäästöisyyttä mittaava M1-luokitus sekä allergia- ja astmatunnus. Tunnustukset tukevat Tikkurilan tavoitteita kehittää mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia tuotteita.
Tikkurilan jo 80 vuotta jatkunut asiakaskoulutus sai ajanmukaiset tilat Kuninkaalantien varresta vuonna 2003. Tässä opastetaan ammattilaisasiakkaita. Kuva: Juho Huttunen.
Vuonna 2006 Monicolor-tehdas sai uuden punaisen maalipinnan. Jo vuonna 2000 se oli saanut uudet ”aivot ja hermot” ja edusti jälleen tuotantotekniikaltaan maailman huippua. Kuva: Anne Hassinen.
Tässä osa vuonna 2009 julkistettua Tunne väri -kokoelmaa, jossa 263 väriä oli ryhmitelty värialueittain seitsemäksi paletiksi. Samaan aikaan esitelty uusi Visio-myymäläkonsepti sai vuonna 2010 Grafia ry:n palkinnon palvelumuotoilusta. Kuva: Arja Schadewitz.
2020-
Väritehtaan alueen urbaani tulevaisuus
Kesäkuussa 2021 yhdysvaltalainen maalialan yritys PPG osti Tikkurila Oyj:n, ja kaupankäynti Tikkurilan osakkeilla Nasdaq Helsingissä päättyi 29.10.2021.Toiminta Vantaan toimipaikalla jatkuu nimellä PPG Tikkurila.
PPG Tikkurilan tuotanto jatkuu nykyisissä tehtaissa, kunnes konsernin pitkän aikavälin suunnitelmat tarkentuvat. Tuotteiden kehittyessä ja tuotantoratkaisujen tehostuessa muutoksia on kuitenkin tulossa. Toimisto-, tutkimus- ja varastotilat siirtyvät lähemmäs toisiaan ja joenrannan eteläpuolelta vapautuu alueita vaiheittain muuhun käyttöön.
Suunnitteilla on kantakaupunkimainen, Väritehtaaksi nimetty alue, jonka erityispiirteiksi nousee sen kerroksellinen historia sekä Keravanjoen rantamaisema koskineen. Väritehdas liittyy kiinteästi Tikkurilan nykyiseen keskustaan ja Vantaan tuleva raitiovaunureitti sivuaa sen itäpuolta.
Ensimmäisen vaiheen asemakaavoitus on jo aloitettu. Vanha pääkonttori ja vanhempi tutkimuskeskusrakennus saneerataan asunnoiksi osaksi rannan terassitalojen muodostamia kortteleita, joista avautuu parhaat koskinäkymät. Tavoitteena on myös jokirannan elävöittäminen ravintoloin ja kahviloin niin, että ainutlaatuinen miljöö saadaan arvoiseensa käyttöön. Kuninkaalantien eteläpuolella panostetaan isoihin aurinkoisiin korttelipihoihin ja vihreisiin puistonäkymiin. Puiston reuna-alueilla puiset pienkerrostalot ja päiväkoti pehmentävät siirtymää uuden kaupunginosan ja vanhan kyläalueen välillä.
Kesäkuussa 2021 pörssiyhtiö Tikkurila Oyj sai uuden omistajan amerikkalaisesta PPG:sta. Tikkurilan entisen pääkonttorin punavalkoinen logo on vaihtunut PPG:n sinivalkoiseen logoon. Kuva: Arja Schadewitz